Tuusula – Tusby
Terroristit ovat siirtyneet Tuusulaan. Katolla on keikuttu Sikaflexin kanssa, ränneistä on heitelty pihalle paljon mätää möhnää (onneksi oli kylmä, eikä mömmö haissut) ja ylimääräisestä puustosta on kaadettu muutama kriittisin. Niin, ja lumitöitä on tehty. Jopa niin ahkerasti, että Lennulle on ehtinyt tapahtua jo ensimmäinen ”vesivahinko” lumensyönnin seurauksena…
Muutto (ja sitä edeltänyt Keijon pussihukka/kassikato) saattoi vihdoin yhteen pienet pitkäkorvat. Söpistelyn lisäksi blondi osaa myös kiukutella pienen miehen lähentely-yrityksille ja Keijo on oppinut kuinka leipä ryövätään suuremman vielä intohosuessa. ”jee, leipää! jee, leipää! hitto, mihin se jo hävisi…?” 😀
Lisäksi Lerppanen on keksinyt uuden harrastuksen. Kunhan ei vaan ala liian aktiiviseksi naapurikyttääjäksi… Eikä varsinkaan ala tiputella ikkunalaudalta mun kasveja! So far, so good. On se kyllä aika kissa. ❤