Rakkautta on ilmassa

Vähitellen ja sitkeällä odotuksella kaksi pitkäkorvaa löysivät yhteisen sävelen. Hetkittäin ne pystyvät jakamaan jopa saman ruokakipon, mutta useimmiten pitää molemmille olla omat, jotta ruokarauha säilyy. Ensin väliseinään rakennettiin luukku, jonka tarvittaessa saattoi sulkea, mutta nyt olemme purkaneet jo koko väliseinän (erityisesti siivouksen helpottamiseksi). Edelleenkin tässä huushollissa on ihmissosiaalisen rällääjäpupun paikka täyttämättä, koska tämä uusi pariskunta harrastaa aktiivista yhteisujoilua. Nyt niillä kuitenkin on seuraa toisistaan, eli varmaan ihan onnellisia pupseja ovat.

Torkkuhetkinä ovat kyllä varsinaisia söpöliinejä. ❤ Ja tuossa alemmassa kuvassa on siis pupuja kaksin kappalein, jos sitä ei heti huomaa. 😉 Ujopiimäpariskunta vaan valitsee mieluiten kaukaisimmat ja hankalimmin kuvattavat nukkumapaikat.

Vähän erilaista rakkautta tässä huushollissa osoitetaan pehmoleluille. Yksi Lepan ja Valon rakkaista vinkuleluista joutui jälleen kokemaan hieman kauneuskirurgiaa. Kaksinkertaisen käsiamputaation lisäksi nyt myös pään sisältö on pistetty uuteen uskoon ja tilkitty sinisellä paikalla. Nyt kelpaa taas vinkua. 😀

Onneksi joskus leluihin suhtaudutaan myös näin söpösti.

Pupurintamalla tapahtuu

Kuten ehdin jo mainita edellisen tekstin lopussa jouduimme viettämään Repe-lupan hautajaisia huhtikuussa. Niin pieni ja arka Keijo-kanin jäi ihan yksin. Hetken tilannetta mietittyämme totesimme, ettei Keijo saa mitään iloa ihmisseurasta, joten sille on pakko hankkia uusi kaveri. Hesyltä sattui löytymään sopivalta vaikuttava nuorehko tyttöpupunen, joka heti tänne saavuttuaan sai lempinimen neiti Takatukka (I wonder why… 😀 ).

Aluksi pupsit juoksivat vuorotellen vapaana pupuhuoneessa toisen ollessa sen aikaa häkissä, mutta silti ne eivät oikein löytäneet yhteistä säveltä antaessamme niiden kohdata nokikkain. Jonkin aikaa tilannetta ihmeteltyämme päätimme rakentaa huoneeseen verkkoväliseinän, jonka raoista toiset voisivat rauhassa tutustua. Nyt vaan odotelleen sormet ja varpaat ristissä, että jonain päivänä ne keksivät, että yhteiselo voisi olla kivaa ja väliseinä voitaisiin purkaa.

Blogi ajan tasalle

Huh, jopas sitä onkin taas vierähtänyt tovi jos toinenkin sitten viimeisimmän päivityksen. Taisi se pentuelämä sittenkin vaatia veronsa tai sitten olen vaan liiaksi vierottunut blogin pitämisestä. Pitänee yrittää korjailla tilannetta.

Tähän melkein vuoden mittaiseen ajajaksoon on mahtunut paljon kaikenlaista.

PENTU
Se on ehtinyt näyttää herttaiselta..

..ja älyvapaalta.

Se on pehmittänyt tätikoiran leikkimään..

..ja kasvanut suureksi.

Silti se osaa edelleen näyttää omalta iloiselta itseltään.

Sen kanssa olemme ehtineet vuoden aikana kokeilla monenlaisia harrastuslajeja. Tokoilu on jäpikkään kanssa varsin hauskaa ja onneksemme pääsimme myös hakuryhmään harjoittelemaan ihmisten etsimistä. Agility on toistaiseksi turhan kiihdyttävää, ja allekirjoittaneen hermot kiristyvät usein viulunkieliksi jo ennen omaa suoritusvuoroa. Ruskean laidalla suorittamalla tempoilulla ja kiljunnalla saattaa olla jotain osuutta asiaan…

LEPA
Lennun elämä on muuten aika tutuissa uomissa, paitsi että se on oppinut vähitellen edes hetkittäin iloitsemaan ”pikkuveljestään”. Kaksin aina älyvapaampi, totesi tätikoira ja kaasutti karjuen rintarinnan ruskean kanssa. 😀

CAMI
Mummokoira joutui viime kesänä, 13 vuoden kunnioitettavassa iässä, kokemaan vielä kohtutulehduksen ja kohdunpoistoleikkauksen. Onneksi mummis saatiin ajoissa hoitoon kaikista eläinlääkärisäätämisistä huolimatta ja teräsmummo porskuttaa edelleen 14v-synttäreiden lähestyessä kovaa vauhtia.

Tämän kevään suru-uutisiin kuuluu terroristilupan siirtyminen autuaammille kaivamis- ja loikkimismaille. R.I.P. Repe.

Valoisaa eloa

Nyt on reilu viikko ihmetelty yhteiseloa pienen Valo-kelmiön kanssa. Sunnuntai-illan hakureissulle lähti autollinen ihmisiä sekä mustat monsterit. Onneksi kasvattaja oli hoitanut tehokkaan väsytyksen ja pentu nukkui kiltisti miltei koko matkan. Ihan eri meininki kuin Lennulla aikoinaan. Nimittäin neiti ehti juuri ottaa nokoset ennen lähtöä ja alkumatka menikin raivotessa, kun pentua rajoitettiin…

Kotonakin pieni on malttanut nukkua – ainakin välillä.

Mutta aikamoisella meningillä me ollaan viime viikko menty. Heti maanantaina Valo kävi ihmettelemässä menoa agilitytreenien laidalla, tiistaina matkustettiin kaksi pysäkkiä junalla ja jo keskiviikkoiltana lähdettiin kohti Lappeenrantaa, yövyttiin vieraassa paikassa ja jatkettiin heti aamusta kohti Kiteetä ja kennelleiriä. Varsin lunkisti on poju menoon suhtautunut. Tosin hieman on ollut vatsaoireita, mutta siinä kaikki, ja nekin saatiin kuriin maitohappobakteereilla.

Kennelleirit on kyllä aina ihan parhautta. Sieltä saa joka kerta kotiintuomisiksi aimoannoksen treeni-intoa ja hyvää mieltä. Kyllä meillä on ihan mahtava porukka! Täti-musta pääsi ahkeroimaan moniin treeneihin Valon hoitaessa lähinnä turistin virkaa. Ainoastaan hakumetsässä käytiin pienen kanssa hakemassa ensiajatuksia – ja ainakin nuo helpot treenit olivat Valon mieleen. Ahmattipojun mielestä kinkun kanssa metsään piiloutuneet ihmiset olivat aika hauskoja. Nyt vaan ihmetellään löytyisikö meille jostain läheltä kiva hakuporukka – ja aikaa viettää koko ilta metsässä. Tai sitten yritän aktivoitua tekemään niitä jälkiä. Lennu nimittäin jäljesti taas kerran todella taitavasti, varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä jäljestys on ollut meille sellainen ”kerran vuodessa kennelleirillä” -harrastus.

Nyt olemme aloitelleet elämää kennelleirin jälkeen. Valo-parka on joutunut mukavien koiratuttavuuksien sijaan elämään näiden äksyjen mustien kanssa ja mummokoira joutui palaamaan hermolepolomalta takaisin tänne härdelliin. Lisäksi Valo pääsi leirillä totuttautumaan säännöllisiin pentupaineihin siskon kanssa, joten pienen ruskean väsytys ilman siskon avustusta on ollut hieman haastavaa, mutta ehkä tämä tästä.

Alla siskon tyylinäyte miten veljen poski venyy…

6 aamua!

No niin, nyt se sitten repesi – paha, paha keskittymishäiriö. Oltiin eilen katsomassa pennuja ja on ne vaan niin IHANIA! Pieniä riiviöitä ja vauhtihirmuja. Alkavat muistuttaa jo oikeita koiria. Nyt pitäisi enää malttaa pysyä mahoissaan ja odottaa kuusi aamua.

Siis ENÄÄ KUUSI!

MAHTAVAA! KOHTA SE ON JO TÄÄLLÄ!

Ei hitto. Eihän  me olle edes muistettu tehdä taloa pentuturvalliseksi! Ja pihan aitakin puuttuu! IIK ja ÄÄK! Ja silti niin ihanan jännää!

Koittakaa kestää ihmiset, enää muutama päivä tätä. Kyllä mä kohta taas kiroilen, miten pennut on ärsyttäviä…

TÄNNE mätkin enempi kuvia.

pennupennupennu…

Käytiin viime keskiviikkona kyläilemässä. Alla muutama kuva siltä reissulta. Taitavat muuten olla aika yksipuolisesti vain yhdestä pennusta… Hupsista. Ensi kerralla sitten yritetään olla tasapuolisempia.

Onneksi pennut olivat hauskoja ja söpösiä, sillä Lepa on viime aikoina pitänyt huolen siitä, etteivät kelmiökäsitykseni muuttu liian ruusuisiksi. Mummis-parka on _taas_ saanut parannella reikiä etujalassaan. MUR! Ja olisi minullakin parempaa tekemistä kuin reikien suihkuttelu.

Pienillä on vielä kovin ruttuinen nenu, mutta kyllä se siitä vielä venyy.

Käsi saa kyytiä. Huomaa pennun keskittynyt ilme. Aika terroristeja ovat jo nyt… 😉

sain tänään paketin…

…ja sieltä paljastui…

NAUHOJA! Miten voi olla?!

Tai no, ehkä sillä netissä tehdyllä nauhatilauksella saattoi olla osuutensa asiaan, mutta mistä myymälästä saa sellaista palvelua, että ostokset paperoidaan? No, tuolta sai. Aika herttaista.

Pari muutakin asiaa on ehtinyt tapahtua sitten viimeisimmän päivityksen.

1. Kylpyhuone – remppa alkoi ja onneksi loppuikin jo. Onni on oma suihku. ❤

2. Syntymä – tulivathan ne!
Odotetut, kaivatut ja lopulta kolmin kappalein. Suurin kiitos kuuluu mustalle tytölle, joka pelasti erään perjantaiaamun saavuttuaan maailmaan noin 20 tuntia sisaruksiaan myöhemmin. Kesäkuuta odotellessa… 😉

rempappaa

Uuden kodin ensimmäiset remonttiprojektit on polkaistu käyntiin. Tosin se varsinainen ensimmäinen projekti, eli kylpyhuone, odottaa vielä alkamistaan. Mutta jotta kylpyhuoneen remontti voitaisiin aloittaa, piti ensin purkaa (ja uudelleenrakentaa) pikku-eteinen, jonne uusi lämminvesivaraaja tulee. Päätimme välttää joka-aamuiset tappelut lämpimän veden riittävyydestä ja vaihtaa nykyinen 65 litrainen 300 litraisen lämmittimeen, joka ymmärrettävistä syistä vaatii hieman enempi tilaa. Tämän ensiprojektin rinnalla on tapahtunut muutama muukin pienempi projekti.

– Sauna sai uuden kiukaan, eli sähkölöylyt vaihtuivat puulöylyihin. Kyllä nyt kelpaa!

– Keittiön nikotiinikuorrutteiset oranssit kaapit saivat pintaansa uutta väriä. Talon ulkokuoren vihreä tunkeutuu myös sisätiloihin.

– Allekirjoittanut on ihan itse porannut seinään veitsimagneetin iskuporakoneella. Askel lähemmäksi aikuisuutta suoritettu.

Myös pupuilla on ollut omat remppa-/sisustusprojektinsa. Repsottavat vanhat muovimatot on kuin tehty uudelleenmuotoiltaviksi, vanha seinätapetti huutaa talttahampaita nakertelemaan ja roikkuvat huonekasvit on tehty syötäviksi. Lisäksi tarmokkaampi pupsi (eli luppa) on toteuttanut naisellista näkemystään levittelemällä vessalaatikon puupelletimujua pitkin lattioita ja tiputtelemalla tavaroita sohvapöydältä.

Kaikesta riehunnasta ja pöllytyksestä huolimatta Repen ennen kovin helposti rähmineet silmät ovat pysyneet siisteinä. Keijo hoitaa. ❤

Mutta kuka onkaan talon uusin asukki? Iltaisin sen silmät leiskuvat ja se omalta aitiopaikaltaan vahtii talon menoa ja meininkiä. Joskus aktiivinen ajatustyö saa sen päälaen kuumenemaan, mutta muuten se on varsin leppoisa kaveri.

Tuusula – Tusby

Terroristit ovat siirtyneet Tuusulaan. Katolla on keikuttu Sikaflexin kanssa, ränneistä on heitelty pihalle paljon mätää möhnää (onneksi oli kylmä, eikä mömmö haissut) ja ylimääräisestä puustosta on kaadettu muutama kriittisin. Niin, ja lumitöitä on tehty. Jopa niin ahkerasti, että Lennulle on ehtinyt tapahtua jo ensimmäinen ”vesivahinko” lumensyönnin seurauksena…

Muutto (ja sitä edeltänyt Keijon pussihukka/kassikato) saattoi vihdoin yhteen pienet pitkäkorvat. Söpistelyn lisäksi blondi osaa myös kiukutella pienen miehen lähentely-yrityksille ja Keijo on oppinut kuinka leipä ryövätään suuremman vielä intohosuessa. ”jee, leipää! jee, leipää! hitto, mihin se jo hävisi…?” 😀

Lisäksi Lerppanen on keksinyt uuden harrastuksen. Kunhan ei vaan ala liian aktiiviseksi naapurikyttääjäksi… Eikä varsinkaan ala tiputella ikkunalaudalta mun kasveja! So far, so good. On se kyllä aika kissa. ❤

 

 

 

lepää rauhassa Kissa

Kissojen elämä on joskus aika mukavaa. Myös kyläilevät orjat muistavat velvollisuutensa ja rapsutuksia sekä muita huomionosoituksia on tarjolla yllin kyllin.

Mutta sitten joku avaa tietokoneen… Ja kaikki siirtyvät tuijottamaan jotain täysin toisarvoista.

Kissaa vituttaa.

Onneksi orjat lopulta tulevat järkiinsä ja ryhtyvät lepyttelemään isäntää.

Kiitokset näistä muistoista maailman parhaalle Kissalle! Meillä on jo nyt kova ikävä.